
IIRIS SIPI
OHJASAJO
Iiris on fysioterapeutti ja ratsastuksenohjaaja. Iiriksen suuri innostuksen aihe on ohjasajo, jota hän valmentaa hevosharrastajille ja hevosen omistajille.
Iiriksen kanssa ohjasajossa harjoitellaan kouluratsastuksen liikkeitä, symmetrisempää liikkumista, sekä ohjastajan ja hevosen yhteistyötä. Maastakäsin! tapahtumassa pääset seuraamaan tai osallistumaan Iiriksen valmennuksiin. 30 minuutin valmennukset vaihtuvilla teemoilla,

Iiris on Maastakäsin! -tapahtuman järjestäjänä. Idea tapahtumasta on syntynyt parin vuoden aikana, jolloin maastakäsin työskentelyn eri muodot ja lajit ovat nostaneet huimasti suosiotaan. Suomesta löytyy taitavia ammattilaisia, joiden työkentelyä olisi mahtava päästä seuraamaan ja oppimaan myös katsomalla ja kuuntelemalla. Tästä ajatuksesta syntyi Maastakäsin!, joka kerää monta upeaa ammattilaista saman katon alle.
KATARIINA COZMEI
MAASTAKÄSIN TYÖSKENTELY
Katariina on monialainen hevosalan ammattilainen!
Hän on toiminut hevosalalla yrittäjänä täysipäiväisesti vuodesta 2006. Katariina on toiminut Suomessa pioneerina monessa lajissa, kuten working equitationissa sekä ratsastusjousiammunnassa.

Opetan työkseni omalla kotitallillani Varsinais-Suomessa, mutta myös etätuntien muodossa sekä kursseilla pitkin Suomea ja maailmaa auttaen hevosikkoja haasteissa, olivat ne sitten ratsastusjousiammunnan kilpakentillä, klassisen / akateemisen ratsastuksen kiemuroissa tai arkisessa vuorovaikutuksessa. Omaa metodiani kutsun Sivistyneeksi Ratsastukseksi, jossa on elementtejä akateemisesta ratsastustaiteesta, ranskalaisesta klassisesta kouluratsastuksesta sekä työkaluja ja harjoituksia hevossotataiteista, kuten ratsastusjousiammunnasta sekä muista historiallisista ratsastuksen taidoista. Historialliset elementit yhdistettynä moderniin tietämykseemme eläinten käyttäytymisestä, oppimismekanismeista ja fysiologiasta antavat laajan työkalupakin ja avaran katsannon erilaisten haasteiden taklaamiseen, sekä kohti mielekkäämpää yhteistä arkea hevosten kanssa.
Pyöritän myös verkkokauppaa, josta on saatavilla Suomessa valmistetut ratsastushameet (jo vuodesta 2012!), kaulanarut, x-otsapannat, kapsonit, ratsastusjousiammuntavälineet sekä paljon muuta mielenkiintoista kotimaista käsityötä. www.coz.fi. Hevossivustoni löytyy vielä erikseen www.iberico.fi
Koulutustausta hevostalouden pt. 2000, kestävän kehityksen AMK tutkinto 2005, ratsastusurheiluvalmentaja at 2019, hevostalouden at / valjasseppä 2021, eläintenkouluttaja at 2022, nyt menossa eläintenkouluttajan eat. Lisäksi kraniohoitaja ja viittä vaille valmis ratkaisukeskeinen valmentaja.
LAURA KOSKENMÄKI
MAASTARATSASTUS
Olen kouluttautunut ja kilpaillut useassa lajissa, Englannissa, USA:ssa ja Suomessa. Olen hakenut oppia Amerikan cowboysta Englannin klassisen ratsastuksen guruihin ja Suomen estevalmentajiin.
Suurin mielenkiintoni nykyisin on klassinen koulutus maasta ja selästä. Sitä höystän ripauksella akateemisen ratsastuksen ja lännen oppeja. Minua kiinnostavat erityisesti ns. hankalat hevoset. Koen että varsinkin nämä hevoset hyötyvät hyvin varustetusta työkalupakistani, jota käytän ja sovellan hevosen mukaan. Suurin intohimoni onkin käyttää taitojani hevosen ja ihmisen yhteiselämän kehittämisessä siten, että koulutus on mielekästä molemmille ja se edistää hevosen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia niin, että sillä on hyvät mahdollisuudet elää korkeaan ikään terveenä ja tyytyväisenä. Hyvin koulutettu hevonen toimii kevyin avuin, mikä tekee ratsastuksesta helppoa ja kivaa molemmille.

Tarjoan valmennuksia, verkkokursseja, huokean kuukausimaksulla toimivan hevosen maastakoulutuskerhon, kurssipäiviä, sekä räätälöityjä webinaareja esimerkiksi yhdistyksille. Yleisimpinä aiheina ovat olleet klassinen ratsastus ja maastaratsastus, mutta opetan mielelläni myös laajemmin, lastaustreenistä esteillä kieltäytyvään hevoseen ja kaikkea siltä väliltä.
MERVI PAKOLA - HEVOSTAITO AKATEMIA
HEVOSKOULUTUS
Tapahtumassa esiintyy Hevostaito Akatemian Mervi Pakola, joka on hevostaitokouluttaja, ratsuttaja ja hevoshieroja. Hän kouluttaa ja kuntouttaa hevosia hevostilallaan Nivalassa, sekä auttaa ihmisiä erilaisissa hevosarjen haasteissa niin verkko- kuin livekurssienkin avulla.
Mervin koulutuksesta saat apuja hevosarkeen!
Jos haluat tehdä hevosarjestasi helppoa ja mukavaa yhteistyötä hevosesi kanssa, eikä se vielä suju ihan niin, on tämä sinulle sopiva koulutus.
Yksi Merville tärkeitä asioita on hevosen kanssa kommunikointi hevosen ymmärtämällä tavalla ja se, että kuuntelemme myös sen, mitä hevonen meille kertoo. Näin huomaamme auttaa hevosta myös erilaisissa kiputilanteissa ja säätää omaa toimintaamme hevosen mukaan. Tässä koulutuksessa opit ymmärtämään paremmin hevosen meille kertomia asioita ja kommunikoimaan selkeämmin, mitä hevoselta toivot. Jos siis toivot helpompaa hevosarkea ja selkeät ohjeet hevosen kanssa kommunikointiin, tule mukaan!
MAARIT GEORGIEV
HEVOSTEN SIEDÄTYS
Rakastuin hevosiin 7-vuotiaana, kun aloitimme perheeni kanssa yhteisen harrastuksen. Myöhemmin jatkoimme perinnettä oman tyttäreni kanssa. Lopulta hankimme oman hevosen, Donskin.
Donski oli aluksi haastava käsiteltävä. Etsiessäni apua tutustuin puolisooni Vladimir Georgieviin, joka koulutti Donskista turvallisen ja luotettavan ystävän. Vladimirilla on yli 40 vuoden kokemus hevosten kouluttamisesta ja niiden kanssa työskentelystä. Häneltä olen saanut jo 15 vuoden aikana oppia hevosten kouluttamisesta ja etenkin maastakäsittelystä. Lisäksi hän on tutustuttanut minut historiallisten aseiden kanssa ratsastukseen ja opettanut muutamia temppuja. Koulutimme vuosien ajan yhdessä paljon erilaisia hevosia. Teimme muun muassa nuorten hevosten sisäänratsastusta, ratkoimme ratsastus- ja käytösongelmia, kuten lastausongelmia, sekä järjestimme putoamis- ja maastakäsittelykursseja. Lisäksi esiinnyimme erilaisissa tapahtumissa stunt- ja taitoratsastusesityksissä myös edesmenneen Marcin Machin kanssa. Donskilla oli tärkeä rooli esityksissä, eri kurssien "demohevosena", sekä omana opetusmestarinani aina menehtymiseensä asti. Nyt haluan keskittyä tarjoamaan ohjausta maastakäsittelyyn ja historiallisten aseiden kanssa ratsastukseen kurssien muodossa.
Maarit tulee Maastakäsin! - tapahtumaan oman hevosen kanssa. Maarit esittelee hevosen siedättämistä erilaisiin kohteisiin ja esineisiin, sekä muutamia temppuja, joita hevoselle voidaan opettaa.